Maanpuolustuskurssit

Maanpuolustuskurssien (MPK) tavoitteena on antaa johtavassa asemassa oleville siviili- ja sotilashenkilöille kokonaisnäkemys Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, parantaa yhteiskunnan eri sektoreiden yhteistoimintaa sekä edistää kokonaisturvallisuuden eri aloilla työskentelevien henkilöiden verkostoitumista.

MPK on hallinnollisesti osa Maanpuolustuskorkeakoulua. MPK:n opetusta ohjaa kuitenkin Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunta (MONK), jonka puheenjohtaja on Pääesikunnan päällikkö. Kurssin osallistujien kutsujana toimii Puolustusvoimain komentaja, joka myös avaa ja päättää kurssit.

Maanpuolustuskurssit järjestää vuosittain 4 valtakunnallista kurssia ja 1–3 erikoiskurssia (2–4 vrk) MONK:n määrittämille erityisryhmille. Lisäksi vuosittain järjestetään kaksi jatkokurssia (2 vrk) ja kaksi täydennyskurssia (1 vrk), joilla päivitetään sekä ajantasaistetaan pääkursseilla annettuja oppeja. Jatkokursseille osallistujat kutsutaan 5 vuotta ja täydennyskursseille 10 vuotta pääkurssin jälkeen. MPK ohjaa myös alueellista MPK-toimintaa, joista vastaavat aluehallintovirastot (AVI) yhteistyössä sotilasläänien kanssa.

 

Kurssit 2014

20.1.–12.2. 208. Maanpuolustuskurssi
10.3.–2.4. 209. Maanpuolustuskurssi
5.–8.5. 45. Erikoiskurssi (finanssiala)
13.–14.5. 94. Jatkokurssi (187. ja 188. MPK)
16.5. 55. Täydennyskurssi (169. ja 170. MPK)
26.–27.8. 95. Jatkokurssi (189. ja 190. MPK)
29.8. 56. Täydennyskurssi (171. ja 172. MPK)
15.9.–8.10 210. Maanpuolustuskurssi  
27.–30.10. 46. Erikoiskurssi
10.11.–3.12. 211. Maanpuolustuskurssi

 

Ajankohtaista

21.03.2014 Tasavallan presidentti tarkasti Maanpuolustuskurssit

14.03.2014 Maanpuolustuskurssien vaikuttavuutta käsittelevä raportti julkaistu

11.03.2014 209. Maanpuolustuskurssi käynnistyi

20.01.2014 Vuoden ensimmäinen Maanpuolustuskurssi käynnistyi


Jaa Tulosta

Sivusta vastaa Maanpuolustuskorkeakoulu, päivitetty 21.3.2014. Julkaistu 19.1.2010