Ohjeita palvelukseen astuvalle
Saapuminen - älä myöhästy
- Saavu hyvissä ajoin ennen määräaikaa, esimerkiksi klo. 14-16
- Ole selvin päin
- Hämeenlinnan rautatieasemalta ja linja-autoasemalta järjestetään kuljetus Parolannummelle
- Pukeudu sään mukaan, mutta älä kuitenkaan ota liikaa siviilivaatteita/tavaraa, jotta saat kaiken mahtumaan kaappiisi/mukaan lomille
Ennen palvelukseen astumistasi
- Hoida siviiliasiat kuntoon, ensimmäiset viikot armeijassa helpottuvat kummasti, kun siviilipuolella luistaa
- Älä katkaise vakituista työsuhdettasi, sillä työnantajasi on velvollinen ottamaan sinut työhön kotiuduttuasi
- Kerro ajoissa työnantajallesi varusmiespalvelukseen lähdöstä
- Tutustu prikaatissa tarjolla oleviin tehtäviin (kts. tehtävät ja palvelusaika sivu) - valinta erityiskoulutuskauden tehtäviin tapahtuu jo alokaskauden aikana.
Ota mukaan
Kahden ensimmäisen viikon aikana sinulla on rajoitetusti vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia hankkia erilaisia tarvikkeita,
joten sinun kannattaa ottaa siviilikassiisi:
- Palvelukseenastumismääräys
- Henkilöllisyystodistus
- Henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät tarvikkeet (hammasharja, parranajovälineet jne.)
- Käteistä rahaa ostoksia varten (varuskunnassa ei ole pankkiautomaattia). Sotilaskodissa voit maksaa pankki- tai luottokortilla.
- Mikäli tupakoit tai nuuskaat, kahden viikon tupakat ja tikut tai nuuskat
- Lääkkeet, lääkärintodistukset, lääkereseptit ja rokotustodistukset
Naisille:
- Rintaliivejä
- Kuukautissuojia
Yhteydenpito kasarmille
Puhelinten käyttö:
- Kännykkää saa käyttää, mutta vasta päivän palveluksen päätyttyä (eli illalla)
- Ilmoita omaisillesi mahdollisimman pian, mikä on yksikkösi ja sen siviilinumero, johon voi soittaa
- Puhelimia, joihin voi soittaa, on esimerkiksi sotilaskodeissa ja yksiköissä
Posti:
- Postikortti on aina kiva yllätys tasaisten arkirutiinien seassa
- Ilmoita omaisillesi osoite, johon sinulle voidaan lähettää postia
- Saat yksikkösi osoitteen selville, kun astut palvelukseen
Osoitemalli:
Alok Talvi NN
Panssariprikaati
Oma joukkoyksikkö (esim. HÄMPSP)
Oma perusyksikkö (esim. PSJK)
PL 5
13701 PAROLANNUMMI