Organisaatio

Varusmieskoulutus on Panssariprikaatin joukkoyksikköjen vastuulla. Niiden lisäksi prikaatin rauhanajan kokoonpanoon kuuluvat erilaiset toimintaa tukevat laitokset ja viranomaiset. Muista tutustua myös Panssariprikaatin joukkoyksiköihin!

Huoltokeskus

Panssariprikaatin henkilöstön, kaluston ja materiaalin huolto on keskitetty Huoltokeskukseen. Huoltokeskus on huoltolaitoksista muodostuva toiminnallinen kokonaisuus, joka järjestää Panssariprikaatin tarvitsemat huoltopalvelut. Huoltokeskuksen palveluihin tukeutuu Panssariprikaatin lisäksi myös muita esikuntia, joukkoja ja laitoksia. Huoltokeskuksessa työskentelee yhteensä noin 200 henkilöä. Lue lisää »

Panssarisoittokunta

Panssarisoittokunta on yksi Suomen kahdestatoista sotilassoittokunnasta. Panssarisoittokunnan soittotoiminta-alueen muodostavat Hämeen ja Uudenmaan Sotilasläänit. Toiminnan tavoitteena on kansalaisten maanpuolustustahdon ja maanpuolustukselle myönteisten asenteiden lujittaminen. Soittokunta esiintyy puolustusvoimien järjestämien tilaisuuksien lisäksi eri maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen tilaisuuksissa sekä järjestää omaehtoista konserttitoimintaa. Lue lisää »

Kanta-Hämeen aluetoimisto

Kanta-hämeen aluetoimisto on Länsi-Suomen Sotilasläänin alainen aluehallintoviranomainen, jolla on toimialueella määritetty yleistoimivalta asevelvollisuusasioissa. Kanta-Hämeen aluetoimisto kuuluu Panssariprikaatin Esikunnan kokoonpanoon. Lue lisää »